torstai 25. kesäkuuta 2015

Leiripäiväkirja osa 2


Tiistaille sai valita vähän mille tunnille halusi, vaihtoehtoina oli uitto- , este- tai koulutunti. Itse valitsin kylmän sään vuoksi koulu- ja estetunnin. Aamun koulutunnille minulle oli jaettu Amelia joka oli kiva yllätys, ratsastin myös myöhemmässä ryhmässä joten aurinkokin paistoi osittain ruohokentälle. 


Hansu piti tunnin ja aiheena oli voltit ja avot. Alkuverkoissa teimme jokaiseen päätyyn voltin jonka aikana Hansu antoi hyviä vinkkejä meille. Alkuverkkojen myötä Ameliasta tuli vain parempi ja parempi ajan myötä. Kävimme sitten läpi avojen "teorian" ja tulimme avoa kerran käynnissä. Avo onnistui ihan hyvin olisi voinnut olla hitusen tasaisempi.  Tulimme sitten heti seuraavan kerran ravissa joka meni paremmin kuin käynnissä. Otimme mukaan vielä laukkaa avon jälkeen. Laukassa en saanut sitä samaa fiilistä kuin keväällä (se postaus on vielä tulossa jossain vaiheessa). 

kädet taas ihan sylissä, voivoi. Syksyllä sit sitä parantamaan!
Teimme vielä samaa tehtävää toiseen suuntaan. Avot onnistui myös hyvin tähän suuntaan ja laukkakin parantui. Otimme sitten loppuraveja jonka jälkeen lähdimme kävelemään takaisin tallille päin. Tunnista jäi todella hyvä fiilis, hevonen tuntui hyvältä ja ratsastinkin ihan hyvin (ne kädet kyllä oli sielä sylissä taas...), pystyin myös istua pompottavassa ravissa ekaa kertaa, edistystä! 


Päivän toisen tunnin ratsu oli vielä arvoitus tallille tulessa. Kysäisin Noralta ennen kun katsoin listaan että -onko se joku kiva?, Noran vastaus oli -ainakin mä tykkään. Arvasin että ehkä sielä lukee Ametist niinkui lukikin.  Ametistkin on tullut tutummaksi kevään aikana joten odotin innolla tuntia. 


Hansu piti tämänkin tunnin ja aloitimme itsenäisillä alkuverkoilla. Ametist tuntui alusta asti todella hyvältä ravissa, tahti pysyi samana ja muotokaan ei ollut hullumpi.  Tulimme sitten ravissa puomilinjaa jossa oli noin kuusi puomia peräkkäin, koko linjan aikana piti olla kevyeessä istunnassa.  Tämä tehtävä onnistui hyvin joten tulimme samaa laukassa, in and out tyylillä. 

Sitten Hansu laittoi puomilinjan jumppasarjakis, ensimmäinen oli ristikko, toinen pysty ja viimeinen okseri. Tulimme tämän pari kertaa ja joka kerta meni ihan hyvin. Sitten jatkoimme jumppasarjan jälkeen kavaletille jolla vaihdettiin laukka ja jatkettiin viiden askeleen linjalle. Eli tehtävästä tuli pieni rata. Toiseksi viimeinen rata oli todella hyvä, tulimme vielä viimeisen kerran korotettuna mutta mokasin viimeisen linjan. No tulin vielä uudestaan, vaikka kaikki ei mennyt ihan nappiin tunnilla jäi todella hyvä fiilis! Minulla on vain pari kuvaa alkutunnista valitettavasti, mutta kiitos kuvista Joannalle / Lotalle :)


Tuntejen jälkeen oli ruokailua ja olymppialajeja, joten kisasimme joukuettain pisteistä. Muistaakseni leiri ohjaajat pitivät meille pari hauskaa leikkiä ja keräsimmekin joukkueemme kanssa pari pistettä. Leikkejen jälkeen kävimme iltapalalla missä meille ilmoitettiin että yömaastoa ei tulisi. Kaikille tuli ihan kauhea pettymys joten lähdimme mökkiin jossa osa porukassa oli allapäin.
Itse epäilin että tämä oli vain huijausta ja niinhän se oli! Jessica saapui vähän ennen yhtätoista mökkiimme "tupantarkastukseen" ilmoittamaan meille yömaaston ratsut. Itse olin toivonut Arsku taas... mutta ratsu olikin Amelia, joten vähän ennen kahtatoista kiipesin Amelian satulaan. Jätin satulan selkään tälläkin kertaa, jos vaikka mörkö tulisi vastaan... Yömaasto oli hiukan pelottava ja jossain kohtaa vauhdikas, selvittiin ehjin nahoin tallille.
asetukset oli vähän oudot, näyttää päivältä vaikkakin kuva otettu pimeässä...
Tallilta poistuttiin porukassa, matkan varrella oli pari yllätystä meille ja vielä parempi yllätys mökissä.  Penasta tulikin uusi kaveri meille leirin ajaksi ;) yö venhäti taas pitkäksi kun oli niin paljon kummituksia...

2 kommenttia:

  1. Ähähä muistan nii pirun hyvin meiän hysteeriset huudot :DD oli kyllä super yömaasto, mä ainakin tykkäsin tosi paljon! ;)

    VastaaPoista