lauantai 4. heinäkuuta 2015

Leiripäiväkirja osa 3

Hjördis
Keskiviikkoaamu valkeni liian aikaisin ja rättiväsyneinä kömmimme aamupalalle. Taas oli valinnais tunteja itse valitsin este- sekä maastoestetunnin. Maastoesteille lähdin kymmenen maissa ja tällä kertaa ratsuna toimi Hjördis! Hjördiksellä ratsastelinkin syksyllä jonkin verran ja oli kivaa päästä taas ponin selkään. Kävimme ensin hyppäämässä hiekkakuopan joka meni hyvin vaikkakin Hjördis ei ollut kovin innoissaan. Vaihdoimme rataa ja menimme "rinkeli"radan. Nyt Hjördis innostui vasta ja hyppäsi todella hyvin kaikki tukit. Menimme sitten vielä ylämäki radan joka meni todella hyvin. Hypäsimme vielä talon jolle tuli kaksi todella onnistunutta hyppyä! Tunnista minulla ei valitettavasti ole kuvia.

Päivän toiselle tunnille sain Amelian , jota salaa toivoinkin.  Varustin Amelian ja lähdin kävelemään muut perässä ruohokentälle. Ruohokentäle saapuessa näen että Jessica on pystyttänyt pystyn, tippelin ja kaksi kavalettia.

Aloitimme heti alkuverkkojen yhteydessä tulemaan kolmikaaristakiemurauraa molemmista suunnista. Sitten tulimme yksitellen samaa laukassa puomin yli, eli puomin päällä laukan piti vaihtua. Ensimmäisellä kerralla minulla meni ihan pieleen joten tulin uudestaan. Sitten puomit vaihtui kavaleteiksi ja tällä kertaa onnistui todella hyvin, paikat osui, tie oli hyvä ja laukat vaihtui.


Siirryimme sitten linjaan jossa ensimmäinen este oli pysty ja toinen ensin okseri, myöhemmin trippeli. Tulimme ensin kaikki linjan kuudella askeleela joka oli odotten hevosille. Kuudella meni hyvin ja paikat osui. Sitten tulimme pystyn ja trippelin viidellä askeleella. Tulin hyvät viisi askelta ja sainkin kivat kommentit että ratsastin välin hyvin. Tulimme pari kertaa samaa linjaa niin että esteitä korotettiin aina parilla reijällä.


Sitten tulimme radan, pysty, kolmikaarinen ja linja. Jessica kysyi vielä saako trippeliä korottaa ennen kun lähdin ensimmäisenä radalle, vastasin kyllä ja lopulta trippeli taisi olla 90-95cm, hui . Ensimmäiselle pystylle lähestyttiin hyvin ja hyppy oli hyvä niinkuin kolmikaarinen myös.  Tein voltin ja jatkoin linjalle, sisään hyppy nappiin viisi mukavaa askelta ja onnistunut hyppy trippelille. Kommentit radan jälkeen oli hyvä tasainen rata.
Otimme vähän loppuravia ja minulla ainakin oli hymyhuulilla, paras mahdollinen tapa lopetta viimeinen "leiritunti".  Harmittaa vähän että taas kuvaaja oli paikalla alku tunnista joten esim radasta ei ole kuvia.

Hieno polle!


Illalla kävimme rakentamassa uuden maastoesteen, kisasimme kauheuskilpailussa, söimme mahtavaa grilliruokaa, kävelimme kummitus radan minä Lotan kanssa ja rupattelimme mökissä aivan liian kauan. Keskiviikko oli ehdottomasti minun suosikkipäivä!

Olin matkoilla, se on syy taukoon!

1 kommentti:

  1. Mun osalta keskiviikko oli taas huonoin päivä, kun mikään ei sitten onnistunut. :DD Hienosti menit ainakin Amelialla, Hjördiksen tuntia en muistaakseni nähnyt, mutta hyvin sekin varmasti meni. ;) Kiva postaus taas. :)

    VastaaPoista